Lentäjän näkökulmasta

Lentäjän Näkökulmasta

Urpo Minkkinen

Niinilahti

Niinilahtea voisi kuvailla Viitasaaren Eteläisenä porttina, vaikka keskustaan onkin matkaa vielä 15km. Näillä kohdin valtakunnan pääväylä kulkee siinä määrin vanhoilla sijoillaan, että perinteiset paikat ovat kulkijan nähtävillä, hyvä näin.
Kuvat puhukoot puolestaan.

Kautianniemi ja Kautian talo v.2006

Vanhemman sillan kannella on vihitty muutama hääpari.

Taustalla Palolahti, edessä Niinilahti, Kautianniemi ja Niinicafe nelostien varressa.

Niinicafe voimissaan edelleen tänäkin päivänä.

Komea kivisilta.

Palolahti.

Paalaajat työssään.

Ruska on puissa näin Syyskuulla jo hyvässä vauhdissa.

Niinicafe, venelaituri ja veneluiska.

Kautia v.2006 vielä ilman uutta navettaa.

v.2011

Kuvan etureunassa on kaksi entistä kauppaa. Oikeanpuoleisessa kiinteistössä ennen siltaa on vieläkin matkamuistomyymälä ja kirpputori.

Niinicafeella on tässä v.2006 otetussa kuvassa vielä laiva terassina pihassa.

Niinilahden tanssilava jossa vieläkin kesäisin tanssitaan. Risteyksen vastapuolelta lähtee tie mm. Pyydysmäkeen.

Vasemmalla entinen koulu joka toimii nykyään kylätalona.

Oikealla Isoaho ja vähän kauempana vasemmalla Niinilä. Kauempana terävä pitkä niemi on Aroniemi. Sen oikealla puolella Arinaselkä. Isompi selkä taustalla on Karttuselkä.

<

Kommentit (4 kpl)

  • Kristiina Kauppinen26.3.2014 klo 22:17Kivoja kuvia jälleen katsottavana. Nyt oli todellakin vain Niinilahti city kuvissa. Varmaankin jollain kuvausreissulla näkyy Kallionimentien varsi ja Aroniementien seutu myös. Autionlahden suulla on Salmen silta. En tosin ole siellä vuosikausiin liikkunut, joten en tiedä, missä kunnossa se nyt on. Pitänee käydä katsomassa. Koivulan tyttöjen kanssa käytiin uimassa Salmen sillan korvassa.VastaaMuokkaa tätä kommenttia
  • sari honkonen26.3.2014 klo 23:43Isän kotipaikka on tuolla kallioniemen vastarannalla. Onpa tuttuja maisemia!VastaaMuokkaa tätä kommenttia
  • Jukka Liimatainen30.3.2014 klo 21:02Satuin ensimmäistä kertaa Viitasaaren Seudun nettisivuille ja olipa iloinen yllätys löytää edustavia kuvia tutuista lapsuudenkodin maisemista. Tuli juuri käytyä siellä viikonloppua viettämässä. Tyyni järvenpinta antaa hienon ilmeen näille kuville!VastaaMuokkaa tätä kommenttia
  • seppo kemppainen31.3.2014 klo 14:42-yhdyn Jukan lausuntoihin täysin..
    -luonto todella kaunis
    -jo lähes 30v näissä maisemissa asunut -sjk-VastaaMuokkaa tätä kommenttia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top