Lentäjän näkökulmasta

Lentäjän Näkökulmasta

Urpo Minkkinen

Koliman leirikeskus pelastamaan Viitasaaren taloutta?

Pasalassa ollaan murheelisilla mielin tiedosta, että Viitasaaren kaupunki (päättäjät) on myymässä Pasalasta Koliman leirikeskuksen. Tästä ”vuoti” tieto paikalliseen Seutu lehteen joka ilmestyi torstaina 11.6. Päätös asiasta on tulevan maanantain kaupunginvaltuuston listalla.

Pasalan entiset talolliset ja torpparit ei hyvällä katso ”pilven päältä” kuinka heidän 1800 luvulla lahjoittamilla rakennustarvikkeilla korjataan Viitasaaren talous. Alla lainauksia Sini Paanasen kyläkirjan (Viitasaaren virran lähde Kärnä-Pasala-Viitakangas) entistä koulua koskevasta artikkelista.

”Koulurakennus saatiin aikaan keräämällä koulupiirin asukkailta rakennustarvikkeita ja koulun tontiksi ostettiin Pesälän (Järventauksen) vanhan sotilastorpan Koskilahden alue. Aluksi oli vallan ajatus siitä, että kyläläiset huolehtisivat varsinaisesta rakentamisestakin kappalainen Em. Fr. Landgernin laatimien piirustusten mukaan, joka nimettiin johtokunnan ensimmäiseksi kirjuriksi.”

” Sopimus rakennustarvikkeista olikin se, että talolliset lahjoittivat rakennuspuut ja topparit huolehtivat polttopuista. Rakennuttajaksi palkattiin Kuopiosta rakennusmestari Antti Soininen, jolle korvattiin 4000Smk (noin 21000€).”

Ensimmäiset oppilaat saivat todistuksensa Koliman koulusta 1.6.1895.

Toivottavasti löytyy Viitasaaren ”maaseudun puolustajista” valtuutettuja jotka vielä voi estää tämän kulttuurisesti arvokkaan kohteen joutumista sumeaan tulevaisuuteen. Kyseinen kohde on hyvin suosittu leirikeskus ja varattu vuosittain lähes koko kesän ajan erilaisiin tilaisuuksiin, joten vuosittaiset käyttökulut saataneen näillä vuokrilla?. Näillä käyttömäärillä pikaiselle remontille ei tarvetta, vaikkakin tiloja ehostamalla se voisi tulla ympärivuotiseen käyttöön.

Pitempiä perusteluita pitämättä, Hyvää kesää ja Juhannusta kaikille kaikesta huolimatta:)

Upi

Koliman leirikeskus Pasalassa.
Koliman leirikeskus nykyisillä tunnelmilla.
Kuva leirikeskuksen tienoilta.
Rantautumispaikka leirikeskuksen vieressä.
Matoselän Talatsaari ja joutsenet.

Muutama kuva Pasalasta ihan loppukevennykseksi:)

Kivikkola niittojen aikaan.
Jukola alla, Paanala, Kangasvaris oikealla ja Honkapelto tien risteyksessä.
Joutsenet pesällään, poikaset nyt ilmeisesti kuoriutuneet?

10 ajatusta aiheesta “Koliman leirikeskus pelastamaan Viitasaaren taloutta?”

  1. Juha Kuronen

    Jotenkin tuntuu nykyisten virkamiesten aikana. Todellisia asioita ei avoimesti kerrota. Mikä on kaupungin kustannus leirikeskuksesta ja vaihtoehto leiritoiminnalle.
    Siirrettävä päiväkoti ja alta pois hirsinen koulurakennus. Harhaala purkuun. Tätäkö se on tämä pikkaisen parempi periferia.
    Vanhan hävittäminen ei saisi olla näin helppoa.

      1. Maria Kaisa Aula

        Kaupungin rahat ovat tiukalla, Leirikeskuksen vuotuiset kulut kaupungille ovat noin 15 000 euroa. Mahtaisiko kyläseura haluta ottaa leirikeskusta hoitoonsa?
        Pääasia kaupungin kannalta olisi saada vuotuisia kuluja kiinteistöstä vähennettyä. Olisiko kylän kannalta hyvä jos siihen saataisiin yrittäjä joka taloa pyörittäisi vai miten ajattelette ?

        1. Kiitos kommentista. Esittämiisi kysymyksiin vastaan yhtenä kyläseuran hallituksen jäsenenä, joten en edusta kyläseuran virallista kantaa.
          Kaikenlaisille ideoille pitää olla avoin joilla ko. kohde pysyy paikallisten, Viitasaarelaisten ”hallinnassa”. Jopa niinkin että se olisi kyläseuran omaisuutta ja siinä toimisi joku kaupallinen yrittäjä??
          Tätä täytyy rauhassa pohtia, ja olisi hyvä että kohde saisi aikalisän pohdinnoille, kun asia (myyntiaije) on tullut vasta julkisesti tietoon.

    1. Maria Kaisa Aula

      En ole kuullut että Harhalaa purettaisiin, se taitaa olla väärä tieto. Myyntiin se taitaa mennä. Kaupungilla on liikaa tiloja nyt.

  2. Maria Aula

    Jussi Kananen esitti valtuustossa tänään Koliman leirikeskuksen myyntiä koskevan ponsiesityksen. Se hyväksyttiin yksimielisesti samassa kohtaa kun talouden tasapainotusohjelmasta päätettiin.

    Sen mukaan
    ”Valtuusto toteaa, että kaupunki on saanut Koliman leirikeskuksen alueen ja materiaalit lahjoituksena kyläläisiltä. Sen vuoksi valtuusto edellyttää että ennen Koliman leirikeskuksen myyntiä kaupunki neuvottelee kyläyhdistyksen kanssa ja tarjoaa mahdollisuuden luovuttaa talon tai sen yhteiset alueet (laituri, uimaranta) kyläyhdistykselle.”

    1. Kiitos kommentista. Seurasin kokousta ja kun kyseisen päätöksen teitte.
      Tämä etenee niin kovaa vauhtia, että nyt on rauhallisen pohdinnan aika kyläseuralle.
      Kiitos päättäjille Pasalan kylän huomioimisesta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top