22.9 tekemäni lennon ajatuksena oli bongata mahdollisimman monta leikkuupuimuria pellolla puimassa. Ensimmäinen löytyi taas Kymönkoskelta ja kolme lisää Toulaudelta. Lisäksi oli yksi traktori rehua niittämässä ja toinen pahnoja paalaamassa puimurin jäljessä.
Ruska on lienee nyt parhaimmillaan, mutta vain paikoin oikein loistokas. Tosin lensin nyt sen verran korkealla, että loistavimmat puut jäi huomaamatta?
Otsikossa mainittu suojelu liittyy kotitilalla Äänekosken Koivistolla oleviin siirtolohkareisiin ja niiden ympärillä olevaan noin puolen hehtaarin suojeltavaan metsäalaan. Kyseinen seutu on niin kivistä ja louhikkoista, joten sopii hyvin suojeltavaksi. Yksinkertainen asia vaati kuitenkin kaksi vuotta aikaa, kunnes viimein 24.9 lyötiin viralliset Äänekosken kaupungin hankkimat suojelukyltit lohkareiden läheisyyteen. Yksittäisten kohteiden suojelusta päättää kaupunkien valtuustot. Maa-alueen suojelu on omaehtoinen, sillä siihen ei ollut sopivaa virallista ”muotoa” valikoimassa. Alueen merkkaan vielä syksymmällä maastoon.
Jos kohde kiinnostaa, niin se löytyy Koivistonkylän luontopolun varrelta.
Hyvää syksyä kaikille!



































































