Lentäjän näkökulmasta

Lentäjän Näkökulmasta

Urpo Minkkinen

Syksyn-2022 lentokuvat Lapin Lokalta ja Viitasaarelta

Lokan kylällä lentäminen ja valokuvaaminen ilmasta on ollut suunnitelmissa jo pitkään. Kylä ja sen asukkaat ovat kokeneet kovia Neuvostoliiton partisaanien (v.1944) ja Lokan tekoaltaan rakentamisen (v. 1960 luvulla) takia. Ylälapin kylät on tullut vuosien saatossa kuvailtua melko kattavasti, ja vanhemmista postauksistani ne löytyy. Nyt kuvauslennolle avautui tuulisten ja sateisten säiden takia hyvin lyhyt aikaikkuna, mutta kyllin pitkä kuitenkin. Seuraavalle aamulle 13.9 sääennusteet lupaili pientä lentohetkeä, mutta sitä en arvannut jäädä odottelemaan. Näissä hommissa on oppinut, kun on mahdollisuus se pitää käyttää, koska tulevasta ei ole takuita.

Ajelin iltapäivällä 12.9.22 autolla Saariselältä Lokankylälle odottelemaan tuulen tyyntymistä ja sadekuurojen poistumista. Usko lennon onnistumiseen alkoi horjua illansuussa, kun tuuli yltyi ”lentämättömiin lukemiin” .  Kuitenkin klo 18 maissa alkoi tyyntyminen ja viimeiset sadepilvet poistui näköpiiristä. Olisi vielä tunnin verran valoa kuvaamiseen, joten mieliala alkoi kohota ja puoli seitsemältä myös liidin kohosi lentoon 🙂

Lokan tekoaltaasta on vanhempi postaus blogissani, jossa kuvia mm. Muteniasta ja Vuotsosta. https://www.lentajan-nakokulmasta.fi/ruskalennot-lapissa-2018-osa-2-kuttura-vuotso-sompio-saariselka-kiilopaa/  Postauksen loppuun lisään vielä aiemmin syksyllä Viitasaarelta kolmella lennolta ottamiani kuvia ”elonkorjuun” hegessä.

Kartta Lokankylän sijainnista lapissa.
Ilmaan päästyäni avautui tällainen näkymä.
Starttipellon takana näkyy Vuontistunturin ja Painopään huiput.
Tämä pelto soiden keskellä on kuin suuri räsymatto.
Lokan tekoaltaan itäistä laitaa.
Suo.
Saavun idästä Lokan taajamaan.
Ladot ja pelto on ehkä parhaat aikansa nähnyt?
Aika vähävetinen Luirojoki. Suurimmat vesimäärät Porttipahdasta ja Lokan altaasta kulkee Kitisen kautta?. Luiro yhtyy kitiseen Pelkosenniemellä ja vajaa 5km myöhemmin Kitisenjoki yhtyy Kemijokeen. Vasemmalla näkyvä tie vie Tanhualle.
Riippusilta yhdistää kylät.
Lokan tekoaltaan takana siintää Nattastuntureiden huiput.
.
Rivitaloja, liekö Sodankylän kunnan taloja?
.
Tekoaltaan etelälaitaa ja kalasatajien satama.
.
.
Entinen kauppa kuvan oikeassa laidassa.
Oikealla urheilukenttä. Liekö vieressä koulu?
Kylä padon kainalossa.
Tässä talon liittymän vastapäätä tien takana on partisaanien uhrien muistomerkki.
Väkisinkin nousee tunteet pintaan, kun lukee noita uhrien nimiä ja ikiä.
.
.
Sulku Luirojoelle.
Tuolla keskellä selkää on pieni saari muistona Rieston kylästä. Vasemmalla altaan takalaidalla on Mutenian kylästä muutama rakennus museona.
Näkymä padon päältä etelään.
.
Lokan altaan etelälaitaa ja melko uusi oikotie nelostielle, lähelle Porttipahtaa.
.
.
.
.
.
Asutusta myös joen kahta puolen.
.
Entisen kaupan piipusta tupruaa savua.
.
”varaventtiili”
Nyt lentelen takaisin lähtöpaikalle. Tie vasemmalle vie Ruuvaojalle ja mutkasta oikealle Tanhuan suuntaan.
Vilkaisu Nattasten suuntaan.
Hyvä on ”lentokenttä” laskeutua.
Taas kerran kiitollisin mielin retken jälkeen.

Näistä seuraavista kuvista näkyy hyvin, ettei päivä joka lennolla paista pilvettömältä taivaalta. Aamun hetket on parhaita valokuvaukseen, mutta se ei aina onnistu monestakin syystä. Nämä kuvat on poimittu neljältä eri lennolta Pasalasta, Viitakankaalta, Taimoniemestä, Kymönkoskelta ja Kärnästä.

9.8 myöhäis ilta Pasalassa. Talot edestä vasemmalta alkaen. Kangas-Varis, vaalea taaempana Kangasrinne, punakattoinen Peltola, ”tornitalo” Uusi-Valkama, oik. Paanala.
9.8 kesän toista rehusatoa paalataan Koliman rantapellolla.
”synnytys” on tapahtunut.
Toivolan mustan karjan bongaan lennolla ensimmäisenä. 23.8.
.
Väliahon karja on vaaleampaa rotua.
Taimoniemen Myllylahti ja Jokelantila. Oikealla Pihkurinselkää, vasemmalla taaempana Viitasaaren taajama.
Vasemmalla Mansikkamäki, oik. Ahola.
Aholan maneesi.
Väinölä.
Kinnulanmäki ja taaempana rannassa Aikonkartano ja Muikunlahti.
Kartta kertoo tien tämän puolen talojen nimiksi Ukonmäki ja Järvilinna. Tien takaisten nimet, Lampila, Alaranta, Taimolahti ja Kannas oikealla laidassa.
Louhos ja kaatis.
Vermatsaaren ja salmen tällä puolen, Saikaa ja Tiensuu.
Aikonkartano.
Kasvihuone ja talven tuhot.
Niemelässä myös mustaa karjaa laitumilla.
Vermatlampi ja ainakin kolmas Viitasaaren Ruuponlahdista Kymönselän kupeella. Taustalla mm. Suovanselkää.
Kymönkosken taajamaa.
.
Täältä löydän ensimmäisen leikkuupuimurin työssään Kotirannan tilan pellolta. Vesi on Kymön reitin Alakosken niskalla.
Sama seutu eri suunnasta.
Alakoski.
Hyvän palvelun Vehniäisen-Puu.
Kärnä-Kymö reitin Leppäsenkoski.
Kellanjärvi Taikinakosken yläpuolella.
Mursketehdas.
Kärnän sähkömuseo.
Variksenniemi Rakajasaaren läheisyydessä.
Pasalan näkymää, Kolimajärveä myös horisontissa.
Kylätalo ryhdikkäänä.
26.8 aamulennolla Koliman rannoilla Pasalassa.
Rakajansaari ja Koliman rantautumispaikka.
Koliman takalaidalla on Pihtipudas sumujen saartamana.
Pasalajärvi ja kannaksen silta.
Pieni-Papinlahti Matoselän kupeella.
Kuhala ja Kuhalanlahti. Oikealla Juusola.
Autiolla aamun viimeisiä usvan rippeitä.
26.8 iltapäivällä, päivän toisella lennolla bongasin puimurin Tiirilän pellolla.
Lopuksi kuva Tuulensuun Taidetalon rannan oudosta kasvustosta ja saaresta, jonka Arvo Kananen tuohon aikoinaan teetti.

Kommentit (14 kpl)

Ulla
15.9.2022 klo 17:50
Upeita kuvia sai katsella…. kiitos

Urpo Upi Minkkinen
15.9.2022 klo 22:15
Kiitos kommentistasi! kiva että miellytti.

Inga
15.9.2022 klo 21:44
Jos vielä lentelet Lokassa, ota yhteyttä isääni, kenen pellolta lähit liikkeelle, häntä olis kovasti kiinnostanu kulkupelisi. 🙂

Urpo Upi Minkkinen
15.9.2022 klo 22:27
Ihan ensiksi kiitos isällesi pellon ”lainasta”. En tiedä osuiko kuviin isäsi kotitila.
Ihan lähellä ko. peltoa en havainnut yhtään taloa, mutta arvelin lennolla, että Tanhualle menevän tien risteyksen talo voisi peltoihin liittyä??
Olen sinuun yhteydessä, jos joskus Lokan kulmilla lentelen. Kiitos!

Ähy
16.9.2022 klo 07:36
Hei, toinen lokkalainen tässä. Pisti silmään kommenttisi Luiro-joen vähävetisyys, Lokan altaasta suurin osa vedestä juoksutetaan Vuotson kanavan kautta Porttipahtaalle, mistä sitten Kitiseen.

ps. Ingan isä asuu Lokan kylällä, pellot vain sattuu olemaan vähän syrjemmällä.

Urpo Upi Minkkinen
16.9.2022 klo 08:27
Kiitos paikallisesta kommentistasi. Lokassa näkyikin olevan monta maatilaa.
Ne kaikki kyllä kuvasin (n.300kuvaa), mutta postaukseen en kaikkia kuvia voinut liittää.
Hyvää syksyä sinne Lokankylälle!

Klaara
16.9.2022 klo 13:28
Hieno kuva Mansikkamäestä Taimoniemeltä. Äitini Martta Lohilahti on kotoisin täältä. Hienoja kesähäämuistoja myös täältä.

Urpo Upi Minkkinen
16.9.2022 klo 16:43
Kiitos kommentista. Kiva jos osui sinulle tärkeä paikka kuviin:)
Hyvää syksyä!

Liisun sisko Lettu
18.9.2022 klo 17:11
Hienoja maisemakuvia selostuksineen. Kiitos, että saamme olla ”kyydissä” mukana.

Täällä Englannissa eletään historiallisia hetkiã, myös pääministeri vaihtui. Kaipuu koti-Suomeen pysyy kuitenkin vahvana. Hyvää syksyä sinne.

Urpo Upi Minkkinen
18.9.2022 klo 20:46
Kiitti vaan ja täällä seurataan miten siellä Englannissa vallanvaihdot etenee.
Juuri äsken palattiin lapista ja tänne Keski-Suomeenkin on ruska viikon aikana tullut. Kun läksimme pohjoiseen, niin oli pakkasta 3 astetta ja se laukaisi ruskan.
Hyvää syksyä!

Vesa Nuolioja, Jyväskylä
15.11.2022 klo 07:03
Kiitos paljon erittäin hienoista kuvista. Saanko nyt esittää yhden toivomukseen.Voistiko joskus kuvata vähän isommin tätä seutua, josta tämä video tehtiin, kun käytiin kamppailua Jyväkylään aiotusta Salola Wind Par -hankkeesta Siis iso ympyrä, jonka keskellä Vaarun alue. Putkilahti, OIttila, Rutalahti, Leivonmäen kansallispuisto, Joutsa, Luhanka, https://www.youtube.com/watch?v=Y6PqWrou_pw

Urpo Upi Minkkinen
16.11.2022 klo 17:34
Kiitos kommentista. Muutaman kerran olen noilla seuduilla lentänyt,mm. Leivonmäki, Rutalahti, Luhanka, mutta valokuvia aika vähän.
Ehkä voisin joskus tuolle seudulle kuvausmatkan tehdä, mutta en nyt uskalla varmaksi luvata.
Hyvää ja lumista talvea toivottelen:)

maija
22.12.2022 klo 02:25
mielenkiintoista katseltavaa, kiitos9

Urpo Upi Minkkinen
22.12.2022 klo 18:41
Kiitos kommentista ja hyvää joulua kuningaskuntaan!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top