Lentäjän näkökulmasta

Lentäjän Näkökulmasta

Urpo Minkkinen

Saarisavotta ja vierailu Koiviston koululla

Menneellä viikolla oli pari aurinkoista ja tuulienkin puolesta lennettävää päivää. Viitasaaren Pasalassa oli mielenkiintoinen metsähakkuu saaressa. Pitkin talvea on puiden myyjän täytynyt jäädyttää saareen johtavaa jäätietä, että vaadittava 80 sentin paksuinen teräsjää on saatu aikaiseksi. Nyt kyseinen tavoite on saavutettu, ja hakkuut oli menossa.

Jäädytystä kun talvi oli talvinen:)
.
Lennon ajankohtana Pasalajärvellä oli hyvä liikkua, kun lunta ei ollut kuin nimeksi. Tuuli vaan oli sen verran navakka, ettei siipi pysynyt paikoillaan startin aikaa.
Olikin pakko tavoista poiketen mennä rantaan ja startata myötä tuuleen. Näin startaten on lähtönopeuden oltava melko rivakka, että siiven nopeus voittaa selvästi myötäisen tuulen nopeuden.
Tutut seudut, savotta tuolla kuvan takalaidalla Koliman Matoselällä.
Hieman on talvenkin aikaan salmessa virtausta.
Puiden ajajat taitaa olla syömässä, on päivä siinä vaiheessa.
Saaressa on säpinää.
.
Näkymä Kolimapäähän, oikealla Rakajansaari.
Lähimpänä Matoselkä, vasemmalla kaukaisuudessa järven takana Pihtipudas.
Nyt käy kateeksi:)
Sieltähän jo ajotraktorit saapuu kuormia hakemaan.
.
.
.
.
.
Semmonen lento tällä kertaa, vaikka startti hieman kostutti paitaa.

Toinen kuvauslento viikolla oli Äänekosken Koiviston koululle, jossa oppilailla oli liikuntapäivä ja hiihtolomalle lähtö. Koska pakkasen takia laavulle hiihto ei nyt oppilailta onnistunut, niin koulun rehtori kysyi, että voisinko käydä ”makkaratulilla” lentämällä. Siispä muutama puun kalikka matkustajan paikalle säkkiin ja menoksi.

Äänekosken Koiviston lennolla Telkkämäen yli näkyy Valkolankylä ja hieman taaempana oikealla Kuusaa.
Vasemmalla Riihisperä ja Vatia hieman siitä oikealla.
Koiviston keskikylää ja Niinivesi.
Kuvassa lähimpänä vasemmaita oikealle Uusitalo, Pölkki, Nätkilä ja oikealla Varjola. Taustalla Äänekosken hussakat.
Koiviston koulu. Uuden hirsisen koulun on tarkoitus kohota tuon rakenteilla olevan teltan sisään. Hyvä niin, ettei ole homeessa heti uutuuttaan.
Oppilaat siirtyy juuri parakeista ulos, kuten oli suunniteltu.
No täytyihän sitä antaa pieni lentonäytös:) Muutama videosta tehty kuvakaappaus.
Lähestyminen.
Hangen kuoret kestää juuri ja juuri kävellä.
.
Iloista porukkaa:))
Kun makkarat oli paistettu ja kuvia otettu, läksin kotimatkalle viereisen Harjun talon pellolta.
Sain vielä hyvät vilkutukset läksiäisiksi:)
Oli tosi kiva käydä. Kiitos tarjoiluista ja iloisesta seurasta! Tulevana talvena saadaankin jo kuvia uudesta hirsikoulusta.

Kommentit (6 kpl)

Eine
23.2.2019 klo 21:00
Laitoithan tuon pilkkipaikan kartalle

Urpo Upi Minkkinen
24.2.2019 klo 07:18
Paikan koordinaatit on tallessa, vaikka mitä se auttaa kun kaikki kalat on jo tuosta ongittu?

reijo kumpulainen
24.2.2019 klo 05:00
no on taas hienoa katsella

Urpo Upi Minkkinen
24.2.2019 klo 07:24
No on kiva niin, kiitos!

Sepe
24.2.2019 klo 09:15
Upilla on hienot maisemat.

Urpo Upi Minkkinen
24.2.2019 klo 12:12
Maisemat on hienot, kuten myös siellä sinun reviirillä:)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top