Tämän postauksen aiheena on syyskesän touhuja. Mm. suuret pelastusharjoitukset Sodankylässä ja samalla reissulla lentoja vanhoilta sotien aikaisilta lentokentiltä. Kotiin palattua olikin loistava lentokeli, joten muutama kuva kotiseudun viljojen puinneista.
Lentäjä ja tehtävänjohtaja saapuu koneelle. Lähdemme etsimään kadonneita marjastajia. Suomen Lentopelastusseura.Valmistelut.Aslak valmistautuu myös etsinnälle.Lentokentän päässä jonoa.Kevitsan kaivos. Lapinradiosta kuulin että jäteallas vuotaa pohjavesiin jotakin ylimääräistä.Liian kova tuuli esti trikellä lentämisen, mutta sainpahan silti harjoituksessa kolme lentoa Rovaniemeläisten koneessa tähystäjänä.Sodankylän lentokentän tiloissa tehtävän suunnittelua.
Harjoituksen päätyttyä ajelin illan aikana Kaamasen sodanaikaiselle lentokentälle yöksi. Tarkoitus lentää maanantaina.
Tämä poro kävi auton vieressä moikkaamassa.Maanantai aamuna tuulen tyyntymistä odotellessa tutkin kentän tienoota maastossa. Tällaiset porojen ruokintaan tarkoitetut heinäpaalit oli vandaali? käynyt puukottamassa.Tällainen muovista valmistettu reki oli paalien talviseen kuljetukseen valmiina paalien luona. Klo 11 maissa oli pientä hellitystä tuulen puhureissa. Siipi ei tahtonut pysyä puuskissa paikoillaan, vaan painotin jättöreunan pienillä kivillä. Startissa siiven noustessa ylös kivet luiskahtaa maahan.Painokivet siistissä rivissä lennon jälkeen:)Kaamasen maisemia heti lennon alettua.Kaamasen risteys, tie erkanee nelostieltä Karigasniemelle, kuvassa ylös.Vasemmalla kuuluisa Jounin kauppa, josta Junnu Vainion levyllä lauletaan. Tie jatkuu oikealla Utsjoelle.Näkymä lounaaseen. Kaamasjoki oikealla...Tässä mm. Kaamasen kievari. Majoitusta ja ruokaa ym.Syvä- ja Matala-Joukaisjärvi.Vihreä nimetön lampi kentän lounaispäässä.Näkymä Koiliseen.Maisema jota ”ei jäljennä käsi herkin”.Puolen tunnin lennon jälkeen onkin jo laskeutumisen aika, melko rivakassa tuulessa, joka on vain yltymään päin iltaa kohti. Yöksi tulee sade lännestä.Lähtiessä pyörähdin Lapin sodan muistomerkillä. On aivan kentän vieressä.Taulun teksti.Kaamasen lennon jälkeen ajelin Lemmenjoelle saunaan ja yöksi. Täältä huomenna Inariin ja Saamelaismuseoon Siidan näyttelyitä katsomaan.Siidassa vanhaa rakennustekniikkaa, näist mie tykkään:)Siidan vessassa seikkaperäinen opastus:)Saariselällä tapasin treffeillä entisiä (asuu Saariselällä) ja nykyisiä Sumialaisia Kaunispään kuppilassa. Kuvassa uusi Saariselän reittien lähtöpaikan rakennelma. Pystytys vielä vaiheessa.Suomen Ladun Kiilopään maisemissa oli porukkaa ihan ”sikana”:). Paikoitusaluetta laajennettu tuonne vasemalle, viime käyntini jälkeen. Savusauna varattu täyteen(:.Kun olin aamulla ajoissa liikkeellä, niin sain viimeisen vapaan ”läskisähköpyörän” vuokrattua. Tästä polkaisin Luulammen kahvilaan ja sieltä Rumakuru-Laanila reittiä takaisin Kiilopäälle. Vajaa kolme tuntia reissussa.Polkupyöräilyn jälkeen jäin yöksi Ruijanpolun varteen tähän levikkeelle.Aamupuuroa keitellessäni tuli porot moikkaamaan tuohon jängälle:)Aamupalan jälkeen siirryin Vuotson sodanaikaiselle lentokentälle. Sadepilviä liikkui taivaanrannalla etelän puolella, mutta Vuotson seutu taitaa nyt säästyä sateella. Moottorin lämmitys menossa.Kenttä aivan Vuotson taajaman vieressä.Tästä menoksi tuonne pohjoiseen Tankavaaran maisemiin. Vasemmalta tulevat vedet on Porttipahdan tekoaltaan vesiä.Tässä joku Vuotson kylän taideteos? Porttipahta jää vasemmalle pohjoiseen mennessäni.Näkymä Vuotson kylän yli Lokan tekoaltaan suuntaan. Vasemmalla yksi Nattasten huippu.Pohjoiseen mennessä vanha ja uusi tie ja joku ojalinja poikittain.Tankavaaran rakennuksia.Kuvassa lähimpänä entinen Metsähallituksen Luontokeskus.Oikealla Tankavaaran kultamuseon rakennuksia.Oikealla kullan huuhdonnan ”kisastadion”.Nattaset taustalla.Ravintola ym..Stadion.Maisemaa paluumatkalla Vuotsoon.Selfie peilikuvan peilikuvassa:)Peltoja ja sarkoja.Sittenpä laskuun.Pyhä-ja Luostotuntureiden kulmilla reissun viimeinen yö. Kuvassa Pyhätunturin Aittakurun esiintymispaikka. Konsertti olisi ollut vasta parin päivän päästä, joten ei nytkään tärpännyt. Alhaalla oli kaksi naista, joille huikkasin että jos laulaisivat, eivät lupautuneet laulamaan:)
Perjantaina aamu oli sumuinen ja pientä pakkasta, kun läksin ajelemaan Äänekoskea kohti. Hyvä sää ajella, vaikka olisi kyllä tehnyt mieli vielä lähteä patikoimaankin. Mutta päätös tänään palata oli tehty ja eräs tapaaminen Oulussa, joten menoksi.
Kotona perjantaina olikin kaunis sää, joten piti päivittää kotiseudun maiseman muutoksia. Uutta Koiviston päiväkotia rakennetaan hirrestä ja siksi työmaan huputus on vallan hyvä ratkaisu..Tourusen Erkki on laittanut vanhat maansiirtokoneet hienosti näkyville pellonreunaan.Vanhaa, uutta ja väliaikaista Koiviston koulun pihassa.Mäen seutua.Muhluniemi.Hirvaskylää Hirvaskankaalta etelään.”Pakollinen” Hirvaskangaskuva..Rannankylää ja Niinivesi.Kun ei näy puimureita pelloilla, niin käynpä Honkola Hietama linjalla katsomassa.Honkolan ja Hietaman (ainakin tuolla kuvassa ylempänä) rajamailla.Täältä löytyy eka puimuri työssä. Kivat kuviot pellossa:)Puimuri juuri tyhjennetty..Jossakin täälläkin vilahti puimuri.Sielläpä...Ei näy enää Massikoita missään.Tourula ja Eerola sanoo kartta.Honkolan liittymän ohi kohti kotipesää.Hirvaskangas tuolla etäällä.Niinivettä Koivistonkylän kulmilla.Tuonne pellon vasempaan ”takapohjukkaan” laskuun, naapurin hevoasia säikyttämättä.Muutama syksyn kuva vielä. Tässä lahjoituksena (lähes) saatu Deering kahden hevosen vedettävä niittokone koekäytössä. Pelittää vaikka on paljon ajettu, sillä on ollut karjalasta evakkoon joutuneiden muuttokuorman tuoma. Ikää masinalla noin 100v.Tässä savusaunan tauksen niitokset tehty hieman nykyaikaisemmalla koneella:). Toinen aarre samalta mieheltä. Tätäkin on vetänyt kahden hevosen pari. Tällä niitetään eloviljaa ja nuo haravat siirtää viljan tuosta lavalta sitomista vailla oleviksi lyhteiksi jonoon. Tällaiseen torniin on ennen eläinten rehut laitettu nykyisten paalien sijasta. Ollut kovaa työtä roudata rehu tuonne ylos tuosta luukusta!Loppukevennyksenä kesän iloinen ”perhetapahtuma”. Tekopesään pesi ekat pääskyt tänä kesänä ja poikaset läksi maalimalle. Hyvää syksyä kaikille lukijoille!
10 ajatusta aiheesta “Ruskakuvia Sodankylä, Kaamanen, Vuotso ja Äänekoski.”
Keijo Venho
Kiitos upeista pohjosen kuvista, hieman on muuttuneet viime käynnistä n. 25 vuotta.
Kiitos. No et ole ihan alvariinsa lapissa käynyt. Kovin on paljon porukkaa liikenteessä, varsinkin asuntoautoja näkyi paljon. Otahan kertauskäynti tulevalle syksylle ohjelmaan:)
Sodankylän Tähtelän kentallä vaikutti isona pomona 1950-luvun lopulta alkaen ionosfääritutkija Juhani Oksman, Kymökosken Multapuron vävy. Rouva oli opettaja Timosen tytär. Oli silloin pomona usein haastateltu, kun levisi tieto, että USA:n U2 vakoilukoneen piti laskeutua välitankkaukselle sinne. Muuten oli kyllä pohjoisen kuvissa paljon tuttuja paikkoja.
Kiitos kommentista. Voi hitto kun olisi itselläni edes pieni osa tuosta sinun tietämyksestä ja muistikapasiteetista.
No, yhdellä yhtä ja toisella toista:)
Mietin tuota puimurin leikkaamaa satoa, mitä se mahtoi olla? Ehkä kuvakulma vähän muuttaa värisävyjä, mutta tuli myös mieleen, että oliko se ollenkaan viljaa vai ehkä papuja.
Hienoja kuvia taas ja kaukokaipuu Lappiin ärtyi pahaksi niistä😊
Kiitos. Zoomailin muista kuvista viljan ”rotua” ja vahva veikkaus on ohran suuntaan. Tähkät näkyi viljalla olevan.
On se vaan kumma kaipuu, kun vasta sieltä tulleena piti jo varailla kevääksi kortteeria:)
Se U2 lentäjä taisi olla Powell. Koneen ampui Neuvostoliiton it alas Uralin eteläpäässä. Lentäjä pelastui ja joutui vankeuteen. Muistaakseni tekivät sitten joskus vankeinvaihdon USA:n kanssa.
Noinhan se tapaus taisi mennä. Sodankylän harjoitusten Rovaniemeläisten koneen lentäjän appiukko oli ollut sodan aikana blenheim koneen lentäjänä. Pelottavimmat reissut oli olleet kaukopartiomiesten vienti ja haku.
Aika vähän tehtävissä, jos hävittäjä olisi päässyt yllättämään.

Upeita ovat jälleen kuvasi.📸📸👍👍
Kiitos Olli. Luonto on.