Lentäjän näkökulmasta

Lentäjän Näkökulmasta

Urpo Minkkinen

Poroerottelu ja lentokuvat ruska 2020. Viitasaari, Äänekoski, Sumiainen, Karigasniemi ja Äkäslompolo

Syksyn lennot joista kuvia on tässä postauksessa ajoittui seuraavasti: Viitasaari 1.10, Lapin kuvat 11-13.10 ja Äänekoski-Sumiainen 18.10.
Paistunturin paliskunnan poroerottelu oli syksyn kohokohta, ihan vaan jo maan kamaralta katsellenkin. Poroisäntä Antti Piera Vallelta sain kutsun tulla erotteluun jo pari vuotta sitten, mutta nyt vasta päästiin paikalle. Meidän oli tarkoitus olla lentämässä poroja kokoon tuntureilla, mutta Jari on työelämässä, joten sopivia vapaita odotellessa hieman myöhästyttiin tuon avun antamisessa. Olisiko meistä oikeasti ollut apua, jää arvoitukseksi, mutta olisimme ainakin ilmasta voineet porot paikallistaa tunturista.Porojen kokoamiseen on heidän paliskunnan alueella valjastettu äänitorvilla varustetut dronet, joilla on hyvä ohjailla laumaa sopivaan suuntaan. Poromiehet itse liikkuu sulan maan aikaan mönkijöillä. Kahtena iltana olimme Jarin kanssa Antin apuna erotusaidalla ohjaamassa poroja kirnuun eroteltavaksi.

Kiitos Antille, kun saimme kokea tuon toimituksen noin läheltä ja kiitos maittavasta ”oikeasta” porokeitosta, joka oli keitetty vasta teurastetun poron lihasta.

Kotiseudun, kuten lapinkin lennoille osui aika suttuisia kelejä, mutta ei se elämässä aina aurinko paista, vaikka muuten onkin mukavaa:)

Lentoreitti Viitasaarella. 1.10.2020

Kuvaa klikkaamalla se näkyy suurempana.

Koliman leirikeskus Pasala Viitasaari.
Ruskan värittämät maisemat vanhan asuinpaikan tienoilla Pasalassa.
1.10.2020 Paanalan uuden navetan rakentaminen näkyy jo maisemassa.
Viitasaarelta ei ihan heti maito lopu, sillä Pasalassa kaksi suurta maitotilaa.
Viitakankaan Piolampi ja Keitelejärven Muikunlahti matkatessani Viitasaaren keskustaa kohti.
Aikon kartano.
Kurkelaa.
Kurkelaa.
Savilahti ja savivuori.
Savivuori ja Lummeniemi.
Viitasaaren taajamaa.
.
Koulun ja uimahallin tienoota ja taitaapa olla päiväkotikin.
Tuhmalanniemi.
.
Isoahon tienoota, taustalla hännilänsalmen silta.
Lähimpänä Pirttiselkä, taaempana Suovanselkää.
Vasemmalla Hakkarila.
Haapasaari.
Pihkurinselkä ja Salonpää.
.
Venesatama ja Pihkurinranta.

Hepokankaan aluetta?

Kuvan alalaidassa keskellä Tuunaripaja.
Pisla ja Hurrikaani kuvan alalaidassa.
Nyt palaan Pasalaa kohti ja tässä Kurkela uudesta suunnasta kuvattuna. Taustalla pihkurinselkää.
Aikon kartano uudesta suunnasta. Taustalla pihkurinselkää. Peltojen vasemmassa laidassa Viitasaaren lentokenttä.(EFVI)
Taivallahti, tie nro. 77 ja Niemelä.
Rauskajärvet ja saman niminen luonnonsuojelualue heti järvien takana. Taustalla kolimajärveä.
Kuvassa alhaalta ylös: Rintamaa, Pasalajärvi, Paanalan ja Valkaman tilat, ennen Koliman rantaa.
Vuorenpää, taustalla Kolimaa Pihtiputaalle saakka.
Koliman Pieni-Papinlahti Matoselän kupeella. Käpylästä näkyy talon katto.
Äänekosken alueella tapahtuneen lennon reitti 18.10.2020
Nyt loikattiin Äänekosken Koivistonkylälle. Vasemmalla Niinivesi.
Hirvaskangas ja juuri valmistuva Heavy Center Hirvaskangas Oy:n halli. Taustalla Niinivesi ja Äänekosken tehtaiden sauhut.
Heavy Center Hirvaskangas Oy:n halli oikealla.
Nyt lähdetään Sumiaisiin tuosta Äänekosken taajaman yli.
Metsä Fibren tehdasalue.
Kuvan keskellä kolmen lipun vieressä Pro Nemus-vierailukeskus.
Tehtaiden läheisyydessä sievä ”yhteisö” metsän keskellä. Pakokangas.
Vilkaisu suuntaan josta tulin. Taustalla Niinivesi ja Hirvaskangas järven takan.a
Äänekosken paloasema ja sen viereen valmistuva poliisiasema.
Kovalanniemi, oikealla pilkottaa entisen Kovalan tanssilavan katto.
Ruotinkylän kupeella, Ääneselän puoleisia saaria. Oikealla näkyy Ukonselkää, jonne suuntaan lentoni.
Lähimpänä Mustaniemi ja Mustalahti, seuraavana Vintiläniemi ja Vintilälahti.
Näkymä tulosuuntaan Syvälahden kohdilta, Ukonniemen yli.
Ukonniemi, vastarannalla Laajarantaa.
Syvälahti, sen takana Lohilahti. Taustalla Kuroselän takana Sumiaisten taajama.
Kuvassa lähimpänä Lohilahden Kotilampi, sitten Härkinsalmen takana Pynnönsaari.
Kuvassa keskellä suurin saari on Kytänsalo, jonka takana Pyyrinlahtea Konginkankaan Kirkonkylään saakka.
Lohilahden peltomaisemaa. Kuvan takalaidalla Sumiaisjärvi Kuokanjoen sillan takana.
.
Pynnönsaarta oikealla, taustalla vas. Koivuselkä, siitä oikealla Matilanvirta.
Pilvet roikkuu matalalla Kuroselän päällä.
Nyt suuntaan lennon Saarikkaalle, tässä aukeaa Vihijärven kylä Huutjärveä kohti. Kuvan keskivaiheilla poikttain Sumiainen Suolahti tie.
Lentosuunnassa oikealle jää Iso- ja Pieni-Jurvojärvi. Suolahti taustalla.
Alla Huutjärvi, ylempänä kuvassa Saarikkas.
Saarikkaat, vasemmalla ylhäällä Sumiaisjärveä.
.
Entinen Saarikkaan koulu, vasemmalla ylhäällä Kylätalo ja pururadat.
Saavun Sumiaisten kirkonkylälle. Vasemmalla Keitelejärvi ja oikealla Sumiaisjärvi. Kannaksessa suomen lyhin joki, Kuokanjoki.
Näkymä Sumiaisten taajaman yli tulosuuntaan, vasemmalla Sumiaisjärvi. Nyt alkaa tulla sadepilviä etelän suunnalta, joten otan suunnan kotiin Koivistolle.
Suuntaan Jurvojärvien yli Suolahteen.
Tuolla sataa jo reilusti. Pyrin ohittamaan pilven suuntaamalla tästä oikealle
Suolahden Kalliolahti, järven takana vasemmalla Paatelanlahti siltoineen.
Kalliolahden entisen sahan seutua. Järvestä pilkottaa proomujen ”haamuja”.
Kulkija Sääksiniemen kupeella.
Suolahdessa sataa jo.
Juuri parahiksi ehdin kotiin kun alkoi räntäsade. Tässä ”sateettomia” pilviä Kapeenkosken yllä. Vatialle sade jo yltää.
Kartta poroerottelun maisemista, joissa lennettiin useita lentoja 11-12.10.2020
Paistunturin paliskunnan yksi poroisäntä Antti Piera Valle oli meidän isäntänä erotuksessa. Antti on aikoinaan toiminut koko paliskunnan poroisäntänä useita vuosia.
Antti kävi meidän ”lentokentällä” kylässä. Paistelimme makkarat ja kahvitkin hörppäsimme.
Antti halusi lähteä katsomaan maisemia ilmasta, joten hänet myös lennätin. Jari valmiina käynnistämään moottorin, sillä starttimoottori hieman reistailee:)
Leammasavzin kanjoni Kaamanen-Karigasniemi tien lähellä. Sadepilvet liikkeellä pohjoisesta kohti meitä.
Basadajärvi samaisen tien varrella, vasemmalla kanjoni. Oikealla näkyy Muotkatunturin erämaan tuntureiden huippuja,
Leammasavzin kuruja.
Jari lensi siipimiehenä mukana.
Jari tulee perässä laskuun.
Kävin vielä pienen lennon ennen kelien totaalista loppumista. Paikoitellen vettä ilmassa.
Maastossa vielä väriä, vaikkakin varsinainen ruska jo ohi.
Suomen suurin lähde oikealla ja siitä virtaavien vesien joki Sulaoja. Oikealla näkyy Ailigastunturi. Tien varren levike on Kevon vaellusreitin eteläinen pää.
Lähde Suttesgaldu.
Paistunturin paliskunnan erotuspaikka, taustalla Ailagas.
Porot isossa aitauksessa valmiina illalla tapahtuvaan erotukseen.
Pilvisessä säässä osui aurinko sopivasti valaisemaan maisemaa pilvien lomasta.
.
Illalla päästiin varsinaiseen erotteluun aidalle.
Vasoille tuli tuollaiset numerolaput kaulaan.
”esierottelussa”on liukenevalla maalilla merkattu jo kenen poro kysymyksessä.
Erotteluun tulevat porot kiertää aitauksissa rinkiä. Röhkivä ääntely kuuluu voimakkaana, kun emät ja vasat kutsuu omiaan.
Tässä Jari ja Antti päästää pienen erän kerrallaan poroja kirnuun eroteltavaksi.
Tässä päästetään isosta aitauksesta poroja esikirnuun, josta niitä päästetään pienemmissä erissä varsinaiseen kirnuun.
Tässä kuvassa erottelun jälkeisenä päivänä porot odottaa teurastamon viereisessä aitauksessa siirtoa edelleen.
Puro on luontainen juomapaikka poroille aitauksessa.
Lentoreitti Ylläksen maisemissa 13.10.2020

Lentoreitti Ylläksen maisemissa.

Aavahelukan lentokenttä Ylläksen läheisyydessä. Iltalento Äkäslompoloon sadepilviä väistellen. Pilvet saapuu tuolta pohjoisen kantilta.
Lunta, räntää ja vettä.
Ylläksen suunnalla ei kuurottele vielä, siispä sinne. Kuerjoki alla ja Kuertunturi vasemmalla.
Äkäslompolo, Jouninkauppa oikealla.
Kovin on hiljaista kylällä.
Kesänkijärvi Kesänkitunturin ja Kellostapulin välissä.
Ylläksen luonokeskus ja sen takana Kellostapulin huippu.
Tämä kuva Äkäslompolon yli pohjoiseen ja Riemuliiterin maisemiin. Taustalla Pallaksen huippuja ja vasemmalla sadepilvi, joka estää paluulennon vähäksi aikaa.
Kirkko vasemmalla ja caravanalue oikealla.
Äkäksen koulu.
Reilun tunnin lennon jälkeen pääsen palaamaan kun viimeiset sateen rippeet poistui tuonne vasemmalle etelään.
Nyt Jarin lämmittämä sauna maistuu, on sen verran kostea ja kotja kyyti:) Tämän syksyn lapin retki on kotiin paluuta vailla valmis.

Kommentit (8 kpl)

Erkki V.
4.12.2020 klo 18:13
Hienot reissut jälleen. Näkymiä erittäin tutuista harvemmin nähtyihin. Kovin ovat paikat 1960-70-luvun asuin- ja kesätyöpaikoilla Äänekoskella muuttuneet.

Urpo Upi Minkkinen
4.12.2020 klo 18:54
Kiitos Erkki! Muutos on ollut valtava tuolta 1970 luvulta, mitä itse olen tätä Ääne-seutua katsellut.

ulla.a.
5.12.2020 klo 23:23
Kyllä noi kuvat toi paljon muistoja,varsinkin Äkäslompolosta,oli boksi siellä melkein 20 vuotta ja oli lappalaisten kanssa aivan kivoja sattumia.Kävin melkein joka vuosi kuvia tuli otettua jonkun verran mutta kyllä nyt noi kuvaamasi on yliveto.En ole käynyt enää muutamaan vuoteen niin nämä tuntuu ihan uskomattoman kivalta.Näytän kavereille jotka olleet porukassa mukana.Tässä tulee hilpeä olo!!Kiitoooos!

Urpo Upi Minkkinen
6.12.2020 klo 08:16
Kiitos Ulla! Varmasti teillä on ollut monta kivaa reissua eri vuodenaikoina. Itse pyrin käymään joka vuosi syksyllä ruskan aikaan ja keväällä hiihtelemässä. Jos kelit sallii, niin tulee myös lennelyä ja kuvailtua maisemia. Hyvää Joulunaikaa sinulle!

Liisun sisko Lettu
8.12.2020 klo 14:56
Tervehdys Englannista. Lämpimät kiitokset kauniista kuvista jälleen. Nain korona-aikana haikeus puhtaisiin korpimaisemiin vain kasvaa.
Hyvaa joulua ja paluuta normaaliin ensi vuonna toivottaen.

Urpo Upi Minkkinen
8.12.2020 klo 19:22
Kiitos Leena kommentista! Syksyisessä korpimaisemassa on ”sitä jotakin”:) Nyt on täällä keskisessä suomessa pakkasta, pienet järvet ja lammet jäässä. Vähäiset lumet suli viikonvaihteessa pois, mutta nyt taitaa ennusteiden mukaan vähitellen talvi alkaa. Hyvää Joulua sinne merten taa:)

Henry Sivusuo
5.4.2021 klo 13:20
Hienot kuvat poroerotuksesta. Käyn pari kertaa vuodessa taustalla näkyvällä Ailigaksella kuvaamassa lintuja. Olen ollut yötäkin siellä lähellä huippua teltassa. Ikimuistoiset maisemat ja Ailigakseltahan näkyy pitkälle Norjan puolellekin.

Urpo Upi Minkkinen
6.4.2021 klo 08:40
Kiitos kommentista. Hieno tunturi tämäkin Ailigas on ja kauas näkyy sen huipulta. Kerran olen sen huipulla jalkaisin astellut muutama vuosi sitten.
Hyviä kuvausretkiä sinulle jatkossakin!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top