Lentäjän näkökulmasta

Lentäjän Näkökulmasta

Urpo Minkkinen

Kolme viikkoa Lapin kevättä

Ihan ensiksi varoituksen sana. Tämä postaus ei sisällä ilmavalokuvia ollenkaan, vaan ollaan maallisissa asioissa:)
Syykin siihen selviää tuolta kuvien kautta.
Haaveena on ollut nähdä lapin kevään eteneminen ja nyt se melko pitkälle kolmessa viikossa 18.4-8.5 onnistui. Saariselän ylänkö on ihan omanlaisensa näin keväällä(kin). Viikko vapusta siellä oli vielä lumen paksuus 70sm, kun  esim Inarissa oli jo lumi hyvin vähissä. Osa laduista ja laskettelurinteistä oli hoidossa vielä viikon vapun jälkeen.
Kiertue kuitenkin aloitettiin Kuusamon Rukalta, jossa oltiin ensimmäinen viikko.

Hyvää kesää kaikille!

Reissun ensimmäinen yö oltiin Posiolla Pentikin pihassa.
Rukalle kotiuduttuamme suunnattiin karhunkierrokselle. Luminen polku oli hyvä kävellä.
Myllykoski.
Kiutaköngäs.
Ladut oli Rukallakin loistokunnossa.
Kitkan retkellä käytiin Kiveskoskella kahvittelemassa.
Kelkkailin Kitkan jäällä ja bongasin samalla Kurtin Ahtin mökkisaaren.
Leenakin läksi kelkan kyytiin.
Hiihtolenkillä käytiin Aurooran päivätuvalla, joka onkin melkoisen törmän päällä.
Auroora.
Luttojoen latvavesiä ladun varressa.
Rumakurun vanha kämppä.
Kiilo-ojan vettä.
Saariselällä huomasin, että kärryn toinen pyörä oli pahasti vinossa. Jossakin Posio-Kuusamo kulmilla ajoin tiessä olevaan monttuun, jossa akseli sai siipeensä?
Tarkemmissa tutkimuksissa näkyy, ettei tämän puolen akselia tuohon runkoon oltu hitsattu kuin muutamalla ”hepillä” tuolta takaa.
Onneksi oli aikaa viikko odottaa uutta akselia ja vaihtohommassa sain olla makuuasennossa:)
Sen tuo ”hitsarin kahvitunti” aiheutti, ettei lentämään tarvinnut lähteä, kun kärry jumissa.
Hiihto maittoi hyvillä laduilla.
Luttotupa ja Luttojoki.
Auroorassa on hyvä tarkkailla revontulia:)
.
Vappuna ”brunssilla” Karvaselän Kummituskämpän lähellä. Lapset ja lastenlapset, vain Alisa puuttui.
Uutta luntakin saatiin yhden vuorokauden aikana n. 15sm.
Alajoki.
Neitseellinen kelkkareitti.
Tuiskun tuivertava Urupään huippu.
Valoon päin.
Museotien Magneettimäessä.
oznorCOBR
oznorCBT
Aamulla varhain.
Kuusipää.
Kaunispäänojalla kahvilla.
Retken lopulla kävin Tankavaarassa ja Kakslauttasessa oli jo vedet irti:)
.
Tankavaaran kuppila oli Vapun jälkeen viikon kiinni, joten hörpin omat kahvit terassilla.
.
Ennen kotiin lähtöä käytiin Inarijärven Ukonkivellä nautiskelemassa kahvit. On Saamelaisten pyhä paikka.
Ylhäällä.
Kotimatkalla Kitisen jäätilanne.
Jängällä vedet irti.
Tämän joen lähelle tehtiin sumun takia välilasku, kun lennettiin liitimillä Hangosta Karigasniemelle vuoden 2010 kesällä.
Tämä olkoon viimeinen kuva tähän postaukseen. Kuvaa kevään etenemistä.

Kommentit (6 kpl)

Pirjo Nyman
10.5.2022 klo 22:51
Jopa oli hieno ja kiireetön reissu teillä. Upeita valokuvia, joista saa tuntumaa mieleenjäävistä hetkistä ja pienistä pulmistakin. Mieleen jäi virikkeitä paikoista, joissa ei ole vielä tullut käytyä, toki tuossa oli paljon tuttujakin.

Urpo Upi Minkkinen
11.5.2022 klo 09:08
Reissu oli tosiaan aiemmista poiketen kiireetön ja sille tulemme jatkossakin antamaan arvoa. Rauhallista oli Saariselän kylässä, sillä sesonki oli loppunut pääsiäisenä. Ainut mitä jäin kaipaamaan oli se, että Souvareiden tansseja ei enää ollut Tunturihotellilla:)

Ansa Hämäläinen
11.5.2022 klo 15:45
Kiitos Upi ja Leena ! Olipa antoisa reissu teillä. Me täällä joudumme vain muistelemaan lapinmatkojamme ,sen se tää ikä tekee! Hienoa ,että osaatte nauttia!

Urpo Upi Minkkinen
11.5.2022 klo 21:58
Kiitos Ansa! Teille onkin Pentin kanssa tullut vuosien aikana lappi tutuksi, kun olette vetäneet matkoja sinne.
Älä heitä vielä kirvestä kaivoon, kyllä te vielä reissuun lähdette.

Lettu Liisun sisko
12.5.2022 klo 12:11
Kiitos taas. Mahtavia kuvia ja humoristisiã tekstejä! Kastelin kateellisena, Lappi on jäänyt näkemättã. Meillä, Englannissa, on jo täysi kesã ja hellettä luvassa viikonloppuna. Pian juhlimme kuningattaren ”jubileetakin. Hyvää kesã sinne vaan.

Urpo Upi Minkkinen
12.5.2022 klo 18:20
Kiitos kommentista! Sinun kannattaa ottaa lapissa käynti tulevaisuuden suunnitelmiin, et tule katumaan jos käyt:)
Täällä koivuihin pukkaa lehteä ja jäät järvissä vetelee viimeisiään. Muutaman päivän sisällä kaikki jäät Keski-Suomen järvistä sulaneet.
Hyvää kesää ja turvatakuita:)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top